10.9.2017
11.8.2017
Ympäristö keskipisteenä
"How can we expect highly moral or ethical decisions by a population submerged inside a social system that rewards the exact opposite?" Peter Josephin lainaus kirjasta The New Human Rights movement.
Ihmiskunnan vaikutus ympäristöön voi Copiosis yhteiskunnassa olla palkittava teko. Ei ole syytä miksi viisas maailman resurssien käyttö ei voisi samalla olla ympristöä ennallistavaa. Lajien säilyttäminen ja niiden elinolosuhteiden parantaminen on yksi hyvä esimerkki mikä on korkeasti palkittu teko nettohyötypalkkiolla NBR (Net Benefit Reward).
Kapitalismi ei ole suunniteltu olemaan tuottava ja ympristöä ennallistava samaan aikaan. Pääasiallinen syy tähän on ympäristönsuojelemisen ja ympäristön ennallistamisen hinta. Ympäristön huomioiminen vähentää yritysten voittoja. Luin juuri tutkimuksen megasuurista korporaatioista, joiden liiketoiminta olis kannattamatonta rahallisesti mikäli he huomioisivat ympäristövaikutukset toiminnastaan.
Nykyjärjestelmässä jokaisen on tienattava elantonsa. Puhelinmyyjät ei varmasti tekisi työtänsä mikäli velkapohjainen yhteiskuntamalli ei siihen pakottaisi. Kaivosinvestoinnit otetaan myös innolla vastaan Lappiin, koska ne luovat niitä toivottuja työpaikkoja. Työpaikat menevät aina ympäristön edelle niin kauan kun ihmisten on tienattava elantonsa hinnalla millä hyvänsä. Nykyinen talousmalli luo esteitä, jotka rajoittavat ihmiskuntaa toteuttamasta elämää suojelevaa toimintaa isommassa mittakaavassa.
Copiosis poistaa kapitalismin luomat esteet ympristön huomioimiseen. Copiosis algoritmi priorisoi lajien ja ympäristön elinvoimaisuuden säilymisen. Ympäristövariaabeli nettohyöty algoritmissä on korkeasti painotettu.Itse asiassa ympäristövariaabeeja on kaksi, jotka vaikuttavat ihmisten saamaan nettohyötyyn. Mitään muita variabeleja ei ole kuin yksi algoritmissä. Maksuorganisaatio ei palkitse tuottajia, joiden toiminta on haitallista elämälle ainutlaatuisella maapalollamme. Ympäristömyrkkyjä tuottavaa tekstiiliteollisuutta ei esimerkiksi enää voisi olla. Jokainen on itse vastuussa ympäristön turmelemisesta, kun yrityksiä ei enää ole olemassa vaan pelkästään ihmisiä, jotka haluavat tietenkin maksimoida nettohyötypalkkionsa.
 |
| Copiosis yhteiskuntamallissa ympäristöjärjestöjä ei enää tarvita jokaisen yksilön ollessa itse vastuussa teoistaan. |
Pidin Copiosisksesta esitelmän Ängsbacka ekokylässä ja yksi kysymyksistä oli: Will Monsanto disappear? Eihän Monsanton toiminta voi mitenkään tuottaa positiivistä nettohyötyä ja toiseksi suurin osa ihmisistä, jotka ovat kyseisessä pujussa töissä tekevät sitä vain ansaitsaakseen elantonsa. We all play the earning a living game in capitalism.
Raha ei enää rajoita valtavaa resurssien käyttöä (materiaalit ja ihmiset) ja ne ovat käytettävissä ympäristön ennallistamiseen ja kaikkeen muuhunkin nettohyötyä tuottavaan toimintaan. Et voi olla kenellekkään töissä! Kukaan ei voi maksaa sinulle työstä, jossa laiminlyödään ympäristö. Päätät itse mitä teet ja kenen kanssa työskentelet. Kiikkutuolissa vanhana pappana ja mummona voimme vain ihmetellä primitiivisistä 2000-luvun kapitalismin toimintaa siitä miten meri saastutettiin euroseteleiden takia. Myös kysymyksille kuten: Paljonko Itämeren puhdistaminen maksaa ja kuka sen kustantaa voivat olla käittämättömiä lastenlapsillemme. Miten rahajärjestelmä pystyikin eliminoimaan suurimman osan ympäristön ennallistamis- ja suojelemistoiminnasta vaikka meillä oli siihen jo kaikki tieto ja taito??
Copiosis yhteiskunnassa jokainen voi tehdä ihan mitä itse haluaa perusturvan ollessa kaikille saatavilla. Merien puhdistuslaitteiden tehtaan omistajan pähkäilyksi jää antaako hän yksittäisistä ihmisistä koostuvalle tiimille resurssit käyttöön olettaen, että he tuottavat nettohyötyä yhteiskunnalle?
Mikäli Suomen tunnetuin mertentutkija on laittanut homman alulle ja saanut mukaan meribiologeja ja entisen merivartioston työntekijöitä eipä sikaria tupruttelevan lihavan tehtaanomistajan tarvitse paljon empiä.
Resurssien ja työn ollessa ilman hintalappua odotamme monien intohimoisten ympäristösuojelijen organisoituvan itämeren puhdistusoperaatioon. Se mikä oli ennen vapaehtoistoimintaa on tulevaisuudessa korkeasti palkittua nettohyödyn luontia muille ja planeetalle. Jokainen on yksilö eri tiimeissä (spontaanisti organisoituneissa ihmisryhmissä) ja "tienaa" oman osuuden palvelustaan planeetalle. Maksuorganisaatio arvioi algoritmin avulla esimerkiksi meribiologin työn arvon ja päräyttää palkkion virtuaalitilille työn kaikkien seurausten olevan täysin selvillä. "Palkkapäivän" odottelu ei ole niin kriittistä kun nykyjärjestelmässä, koska perusturva on kaikilla..Remember? Mitään hierarkista johtoa, suunnittelua, valvontaa tai edes suoraa kommunikointia ei tarvita vaan tiimi organisoituu stigmergian periaatteella, josta kirjoitin edellisessä blogipostauksessa. Mikäli jonkun isossa projektissa olevat ihmiset haluavat käyttää esimerkiksi sosiokratiaa päätöksentekoon voivat he sen tehdä. Stigmergia vaikuttaa minusta luonnollisemmalta ja helpommalta, mutta en ole kovin syvällisesti perehtynyt sosiokratiaan.
"Long-lasting products significantly reduce resource consumption. But optimizing longevity goes beyond manufacturing quality. It also includes innovative customer relationships. Instead of giving customers ownership of a given good, a manufacturer could instead allow consumers to enjoy the service the product provides while retaining product ownership. In this way, Producers own and maintain items in top condition, while receiving ongoing NBR streams for several benefits to consumer, society and the biosphere." A new Future can be ours, sivu 43.
 |
| Taiteiijan ja arkkitehdin ei tarvi enää miettiä mitä raaka-aineet ja työ maksaa. Riittää että hänellä on hyvä maine ja näyttöä että osaa hommansa niin raaka-aineen valmistaja kyllä luovuttaa raaka-aineet ja molemmat tienaavat nettohyötyä. |
21.3.2017
Itseorganisoituva yhteiskunta ilman hierarkiaa, hallitusta, eduskuntaa, pakkovaltaa, lakeja tai armejaa.
Rovaniemen kaupungin puistoarkkitehdillä on tehtävänään suunnitella polku juuri perustetun ruokapuistoalueen läpi. Hän katsoo googlemapsistä ilmakuvaa ja pohtii tarkkaan mihin levitetään soraa polun luomiseksi. Sen jälkeen hän laittaa nuoret kesätyöntekijät töihin. Tehtävä vaatii suunnitelua, hallinnointia, ponnistelua ja johtamista. Perjantai iltapäivän sateessa puistotyöntekijät saavat väsättyä polun lopulta valmiiksi.
Jo samana kesänä skeittarijäbät haluaa päästä skeittiparkkiin puiston läpi nopeiten. Ensimmäinen kaveri kävelee nopeinta ja helpointa reittiä suunnitellun polun vierestä. Seuraavana päivänä koiranulkoiluttaja Keijo kävelee samaa reittiä puiston läpi. Polku alkaa muodostumaan kuin itsestään ilman johtoryhmää, kaupungin hallituksen päätöstä, byrokratiaa tai minkäänlaista organisoitumista. Introducing Stigmergy!!!
Muurahaiset itseorganisoituvat ilman suoraa kommunikaatiota luonnossa. Oletko koskaan puottanut palan ruokaa metsäpohjaan ja katsonut mitä tapahtuu? Muutaman tunnin päästä muurahaisia kuhisee ruokapalan ympärillä, josta kapea polku uurahaisia johtaa niiden pesään. Miksi kaikki murkut seuraavat vain yhtä polkua?? Miten he löytävät ruan ja saavat kaikki kulkemaan samaa reittiä pesältä rualle?
He käyttävät Stigmergiaa! Muurahaisen löytäessä ruokaa se käppäilee takaisin pesäänsä jättäen jälkeensä kemiallisen viestiaineen fermonin, joka haihtuu ajan myötä. Muiden murkkujen törmätessä tähän tuoksuun he käyvät kattomassa mikä on homman nimi. Mikäli he löytävät ruokaa he käppilevät takaisin pesään erittäen fermoneja, jolloin tuoksu vaan vahvistuu. Mitä enemmän ruokaa, sitä enemmän muurahaisia mikä johtaa taas vahvempaan tuoksuun.
Muurahaiset eivät pelkästään käytä sanatonta kommunikaatiota löytääkseen ruokaa, vaan fermonin avulla nopein reitti ruan luokse pesästä organisoituu itsestään. Jos löytyy useampia reittejä, niin lyhimmästä tulee dominoiva, koska se johtaa useampaan matkaan per muurahainen samassa ajassa ja siksi tämän reitin hajujälki on vahvempi ja vetää puoleensa enemmän muurahaisia.
Afrikkalaiset termiitit voivat rakentaa uskomattomia pesiä, joissa on paljon tunneleita ja kammioita. Näillä monimutkaisilla, termiittien kontroloimilla rakenteilla säädetään olosuhteita kuten lämpötilaa, kosteutta ja hapen määrää termiittipesän sisällä, mikä nopeuttaa termiittien rakastamaa sienten kasvua.
Rakentamista ohjaa stigmergia. Erityisesti kaarien ja pylväiden rakentamisessa hyödynnetään fermonien haihtumista. Termiitit erittävät fermooneja mutapalloihin joilla pesä rakennetaan. Uusia palloja laitetaan paikkaan jossa feromonin tuoksu on vahvin. Rakentamisen edetessä ja pilarien kasvaessa korkeutta fermoonit haihtuvat alatasoilta. Kun kaksi pylvästä on rakennettu lähelle toisiaan on fermonipitoisuus niin korkea pylväiden yläosassa mikä väistämättä johtaa pylväiden yhteenliittymiseen eli kaareen.
Copiosis Finland on ollut yhteydessä videossa puhuvan Mark Elliotin tiimiin Australiaan. Kaveri on kirjoittanut väitöskirjan Stigmergiasta ja suunnitellut Melbournen kaupungin kehittämistä wikin avulla.
Raportin aiheesta voi lukea TÄÄLTÄ.. Olisi mahtavaa tehdä samanlainen kokeilu johonkin Suomen kaupunkiin. Ottakaa yhteys Copiosis Finlandiin jos kyseinen projekti kiinnostaisi.
"The World-Wide Web is the first stigmeric communication medium for humans.Google and weblogs are fundamentally driven by stigmeric communication and their behaviour follows similar natural systems like Ant Trails that are accomplished using stigmergy. The web is new. In the context of written human history is barely a blink of an eye. Yet as new as the web is, it is already showing it's ability to support complex human interactions that mimic natural systems use of stigmergy. And were just getting started" ...kirjoitti Elliot vuonna 2003 julkaistussa blogitekstissään. Toi blogiteksti on kyllä tosi inspiroiva.
Jotta ymmärtäisit miten globaali yhteiskuntajärjestelmä voi toimia ilman minkäänlaista hallintoa tai hierarkiaa sinun tulee ymmärtää Stigmergia. Alla lainaus Copiosis an Introduction 2nd edition kirjasta.
"Copiosis depends on enormous collaboration on a global scale in the absence of leadership like that found in state, local and national governments or even international agencies such as the United Nations. It allows everyone to have a voice in their own lives, free of dictates from outside authorities - including majorities collections of individuals such as in direct democracy, when majority opinion equals policy.
Copiosis is the mechanism by which humanity’s socioeconomic future can rest, stigmergy is the social system humanity can use to make this new socioeconomic future real for everyone."
Englanninkielinen sana coercion kuvastaa pakkoa tai pakkovaltaa. Paul Hugesin artikkeli: Innovating our way to a peaceful and liberating anarchy kertoo miten maapallon asukkaat voivat luoda vapaan sodattoman yhteiskunnan ilman mikäänlaista pakkoa, hierarkiaa. lakeja, armejaa, polisia tai edes vankiloita. "Stigmergic Society without Orderers". Artikkelin lukemiseen menee noin 7minuutia.
Copiosis Finland kiittää kovasti Timo Nikkilää vapaus-akatemiasta, joka käänsi alla olevan textin Suomen kielelle.
Stigmergy by Heather Marsh, käännös Timo Nikkilä
Stigmergia on epäsuora toimintamalli yhteistyöstä toimijoiden
ja tekojen välillä. Sen periaate on se, että kun ympäristöön jää
jälki teosta, niin tämä stimuloi seuraavan teon ilmentymistä,
saman tai eri toimijan toimesta. Näin toisiaan seuraavat teot
tulevat vahvistumaan ja rakentumaan toistensa avulla, johtaen
spontaaniin johdonmukaiseen ja selvästi järjestelmällisen
toiminnan ilmentymiseen.
Stigmergia on itse-organisoitumisen muoto. Se tuottaa
kompleksisia, näennäisen älykkäitä rakenteita, ilman tarvetta
minkäänlaiseen suunnitteluun, valvontaan tai edes suoraan
viestintään eri toimijoiden välillä. (Wikipedia)
Henkilöön perustuva järjestelmä ei voi koskaan mahdollistaa joukkoyhteistyötä globaalilla tasolla ilman sellaista edustustoa kuin mitä on nähty järjestöissä kuten Yhdistyneet kansakunnat. Jos aiomme siirtyä maailmassa pois edustustoista ja sallia kaikkien äänien tulla kuulluksi, tulee meidän löytää yhteistyön muotoja, jotka toimivat idea- ja toimintapohjaisissa järjestelmissä. Saman keskiset käyttäjäryhmät epistemologisissa ja tietämyksessä yhdistyvissä yhteisöissä voivat toimia ideapohjaisena systeeminä, mutta toimintaa varten, stigmergia voi olla paras vaihtoehto.
Tällä hetkellä tyypillinen reaktio tilanteeseen, joka edellyttää toimintaa, on luoda toimija kuten komitea, toimikunta, organisaatio,yritys, kansalaisjärjestö, virasto jne. Aivan liian usein käy niin, että toimintaa ei ole lainkaan, kun huomio on sen sijaan aina organisaatiossa ja siihen liittyvissä henkilöissä.
Suurin osa järjestelmistä toimii nyt kilpailuun perustuvissa organisaatioissa. Kilpailu luo päällekkäisyyttä, on hidas ja tuhlaa resursseja idean suojaamiseen, mainontaan ja muuhun. Kilpailu
edellyttää myös salamyhkäisyyttä, mikä estää kehitystä ja arviointia ja hukkaa mahdollisuuksia ja ideoita. Lisäksi patentit ja tekijänoikeudet rajoittavat nopeutta ja joukkojen mahdollistamaa
ideoiden esille tuontia. Yhteistyötä ei tapahdu ihmisten välillä, joilla on eniten asiantuntemusta, ellei heitä palkata samaan projektiin.
Perinteisesti vaihtoehto kilpailulle on ollut yhteistyö. Se on kaikkein tehokkainta 2-8 henkilön ryhmissä. Suuremmille ryhmille, yli 25:n, yhteistyö on tuskallisen hidasta, henkilöiden hallinnan
harjoittamista mikä nopeasti luo loppumattomia keskusteluja ja myötäkarvaan silittämistä, on erittäin herkkää toimijoiden provosoinnille, ja suuren mittakaavan ryhmissä harvoin tuottaa
mitään arvokasta. Perinteisesti yhteistyö toimii demokraattisen periaatteen mukaisesti eli kaikki äänet ovat tasa-arvoisia, joten se ei mahdollista johtajille tai osallisille, joilla on erityistä asiantuntemusta, energiaa tai ymmärrystä, suurempaa vaikutusvaltaa kuin sivummalla oleville. Yhteistyö tuhlaa suuren osan ajasta ja voimavaroista sekä keskusteluihin että keskusteluun keskusteluista. Toimintapohjaisissa järjestelmissä tarvitaan harvoin tällaista keskustelua, sillä niiden mielipiteellä, jotka eivät tee työtä, on luultavasti vähemmän arvoa, ellei se ole erikseen pyydetty neuvo luotetulta ja asioista perillä olevalta taholta.
Alla olevan Stigmergian kaavion mukaisesti kaikilla työntekijöillä on täydellinen itsenäisyys luoda kuten haluavat; käyttäjäryhmällä on vain valta hyväksyä tai hylätä työ. Kosk työn tekemiselle ei ole virallisesti määrättyä henkilöä, ovat tekijät vapaita luomaan vaihtoehtoja muille käyttäjäryhmille, joskus vain pienen ryhmän toimesta ja joskus tekijä on yksin oman visionsa kanssa. Kaikissa tapauksissa, tekijä on edelleen vapaa luomaan, kuten haluaa. Historia ei ole osoittanut yhtään radikaalisti innovatiivista ideaa, joka olisi saavuttanut heti valtavirran hyväksynnän ja historia osoittaa myös, että radikaalisti uudet ideat ovat usein tulosta yhden ihmisen visiosta; jättämällä työn valvonnan ryhmähyväksynnälle, vain rampautamme innovaation.
Kilpailuympäristössä uutta ideaa vahditaan mustasukkaisesti, se suojataan lailla ja kätketään salailulla. Idean kannattajien etsintään käytetään paljon vaivannäköä samalla varmistaen, että idea pysyy suojassa lain suomin suojauksin kuten salassapitosopimuksin. Idea pysyy erottamattomasti sidottuna sen luojaan kunnes se on laillisesti siirretty toiselle omistajalle ja kaikki avustajien työ omistajalle, ei idean. Avustajat palkitaan sitten omistajan toimesta, joka puolestaan rajoittaa tulevaa kehitystä ja hukkaa lisää voimavaroja lakisopimuksiin, oikeusjuttuihin jne. Avustajilla ei ole kiinnostusta siihen onnistuuko projekti vai ei, eikä motivaatiota antaa omaa panostaa enempää kuin mitä heitä siitä palkitaan.
Jos ideaa sen sijaan kehitetään yhteisesti, pitää alkuperäisen ideoitsijan tehdä ensiksi myyntipuhe, jolla hän yrittää suostutella ryhmän omaksumaan idean. Ryhmän tulee olla yksimielinen ideasta itsestään ja jokaisella sen kehitystasolla. Pääosa energiasta ja voimavaroista kulutetaan viestintään, suostutteluun ja henkilöiden hallintaan, ja työympäristö on väitteiden ja valtataisteluiden
täyttämä. Koska projekti on ryhmän ajama, vaikkakin yhteisesti, niin ryhmä on silti kilpailullinen suhteessa toisiin samanlaisiin ulkopuolisiin ryhmiin ja edelleen hukkaan resursseja ja energiaa salailuun, kilpailuhenkiseen evankelioimiseen jne. Sekä kilpailulliset että yhteisesti tehdyt projektit kuolevat, jos projektia ajava ryhmä lähtee ja molemmat houkuttelevat tai torjuvat jäljelle jääneen
ryhmän avustajia heidän persoonallisuutensa pohjalta. Molemmat ovat hierarkkisia järjestelmiä, joissa yksilöiden täytyy pyytää lupaa osallistuakseen. Molemmat keskittyvät henkilöiden auktoriteettiasemaan, kun päätös hyväksytään, sen sijaan, että keskityttäisiin itse ideaan tai toimintaan.
Stigmergia ei ole kilpailuun tai perinteiseen yhteistyöhön perustuva.
Stigmergiassa alkuperäinen idea on vapaasti hyödynnettävissä ja projektia ohjataan ideasta käsin, ei persoonallisuuksista tai ryhmäpersoonallisuudesta käsin. Kukaan yksilöistä ei tarvitse lupaa
(kilpailu) tai yhteisymmärrystä (yhteistyö) ehdottaakseen ideaa tai aloittaakseen projektin. Ei ole tarvetta keskustella tai äänestää ideasta, sillä jos idea on jännittävä tai tarpeellinen, niin se vetää
kiinnostuksen puoleensa. Kiinnostus tulee ihmisiltä, jotka ovat aktiivisesti mukana järjestelmässä ja ovat halukkaita antamaan panoksensa projektin viemiseksi eteenpäin. Ei ole enää tyhjiä äänestyksiä ihmisiltä, joilla ei ole kiinnostusta tai eivät ole osallisia. Koska projektia tuetaan tai se hylätään siihen annetun panoksen mukaan on sellaisilla ihmisillä, joilla on enemmän sitoutumista ideaan, enemmän painoarvoa. Stigmergiassa yksilöt ovat myös vastuussa omasta työstään, he eivät tarvitse ryhmäpäätöksiä, jotka kertoisivat heille miten tehdä työtä tai missä
olla mukana.
Alkuperäisen idean omaava henkilö voi tai voi olla viemättä tehtävää eteenpäin. Idean evankelointi on vapaaehtoista ideasta kiinnostuneelle ryhmälle; he voivat tai voivat olla panemasta sitä
täytäntöön. On tarpeetonta etsiä startup-rahoitusta tai kannattajia; jos idea on hyvä, se saa osaksensa tarvittavan tuen. (Käytännössä tämä ei ole vielä totta, sillä harvoilla ihmisillä on vapaata aikaa
vapaaehtoisprojekteihin, koska monet ovat sidottuja pakolliseen työhön nykyisen finanssijärjestelmän alaisena. Lisäksi elämme vielä persoonallisuuspohjaisessa järjestelmässä, jossa vain vahvoja
persoonallisuuksia kuullaan.) Salailu ja kilpailu eivät ole välttämättömiä, koska kun alkuperäinen idea on luovutettu, se ja kaikki uusi kehitys kuuluu jokaiselle joka valitsee sen työkseen. Kuka
tahansa voi jättää työnsä hyväksyttäväksi, idea ei voi kuolla tai tulla laitetuksi syrjään yksilöiden toimesta; tehty työ hyväksytään tai hylätään, ei tämän työn tekijää. Kaikki ideat hyväksytään tai hylätään järjestelmän tarpeiden pohjalta.
Järjestelmän vastuu ja oikeudet ovat koko käyttäjäryhmällä, ei vain sen luojilla. Ihmisillä ei ole tarvetta jättää järjestelmää persoonallisuuskonfliktien takia, koska viestinnälle ei ole tarvetta
tehtävän suorittamisen ulkopuolelle ja tarjolla on yleensä paljon tehtäviä, joissa on täydellinen itsenäisyys. Koska kukaan ei omistajärjestelmää, ei ole tarvetta aloittaa kilpailevaa ryhmää omistusoikeuden siirtämiseksi eri ryhmälle.
Stigmergia tarjoaa vähän liikkuma-alaa toimijoiden provokaatioille, koska vain järjestelmän tarpeet otetaan huomioon. On paljon helpompaa nähdä jokainen joka toimii järjestelmän
toimivuutta vastaan ja estää heidät, kuin ne, jotka estävät edistymisen loputtomilla keskusteluilla ja persoonallisuuskonfliktien luomisella. Koska kaikki omistavat järjestelmän, ei ole myöskään yhtä
johtajaa päämäärään.
Kun työ edistyy ja ydintiimi ja jäsenet kasvavat, niin entistä kiinnostavampia ja omistautuneempia henkilöitä ilmestyy, jotka alkavat ohjata suuntaa. Specialiteetit muodostuvat ydintiimin
kiinnostusten ympärille, koska ydintiimi tekee suurimman osan työstä ja työstä, jota muu käyttäjäryhmä arvostaa. Tietyn kompleksisuuden tason saavuttaneet järjestelmät alkavat kaivata
yhtenäisyyttä, kun ryhmän energia ja huomio siirtyvät laajasta kapeaan niiden seuratessa ydintiimin kiinnostuksen kohteita ja käytettävissä olevia voimavaroja; osia alkuperäisestä järjestelmästä
voi jäädä tekemättä.
Kun mukaan tulee lisää jäseniä, niin yhä useampi kokee turhautumista rajallisen hyödyllisyyden tai itsenäisyyden johdosta. Osa näistä jäsenistä on kiinnostunut tekemättä jätetystä työstä ja he
luovat uuden solmun samanhenkisistä jäsenistä ja uusista jäsenistä ja huolehtivat tekemättömästä työstä. Vaihtoehtoisesti tavalliset järjestelmän käyttäjät ja arvioijat, joilla ei ole halua tai taitoa
ollakseen entistä aktiivisempi osa alkuperäistä järjestelmää, näkeväterilaisen tarpeen syntymisen ja aloittavat uuden solmun. Tosin kuin perinteinen jatkuvien yrityskauppojen ja laajentumisen yritysmalli, stigmergia rohkaisee pirstaloitumista erilaisiin solmuihin. Koska jokainen yksilö on vastuussa vain heidän omasta työstään, eikä kukaan voi johtaa työntekijäryhmää, laajentuminen tarkoittaa lisää työtä yksilölle, itseään rajoittavaa näköalaa. Kun järjestelmä kasvaa,
ylimääräinen työ vaatii joko ylimääräisiä resursseja tai pirstaloimista; koska pienemmissä ryhmissä viestintä on helpompaa ja niissä on enemmän itsenäisyyttä, pirstaloituminen on todennäköisempi tulos kasvusta.
Järjestelmän solmujen välinen viestintä tapahtuu kun sille on tarvetta. Läpinäkyvyys sallii informaation liikkumisen vapaasti eri solmujen välillä, eikä muodollinen suhde- tai
viestintämenetelmä ole tarpeen eikä toivottava. Informaation jakaminen pohjautuu itse informaatioon, ei henkilökohtaisiin suhteisiin. Jos data on relevanttia usealla solmulle, niin setoimitetaan heti niille kaikille, muodolliset tapaamiset toimihenkilöiden kesken eivät ole tarpeellisia.
Mikä tahansa solmu voi hävitä vaikuttamatta verkostoon ja tarpeellinen, tämän solmun jäljelle jäänyt toiminallisuus, voidaan ottaa käyttöön muiden toimesta. Solmut, jotka huomaavat tekevänsä samoja tehtäviä, todennäköisesti liittyvät mukaan, tai ne poistetaan käytöstä käytön puutteen vuoksi. Uusia solmuja luodaan ainoastaan täyttämään uutta tarvetta tai tuottamaan suurempaa toiminnallisuutta; on tehotonta tehdä sama asia kahteen kertaan ja sitä tehdään vain jos toinen ryhmä löytää vaihtoehtoisen tavan, jota aiempiryhmä ei ole halukas omaksumaan. Siinä tapauksessa paras järjestelmä saa suuremman tuen käyttäjäryhmältä ja toinen ryhmä kuolee tai jää jäljelle arvokkaana vaihtoehtona. Jokainen käyttäjä voi antaa panoksensa sille solmulle, joka parhaiten sopii yhteen heidän kiinnostuksiensa kanssa ja kykyihinsä tai sitten antaa panoksensa useammalle solmulle.
Uuden hallinto- tai yhteistyöjärjestelmän, joka ei noudata kilpailuun perustuvaa hierarkkista mallia, täytyy käyttää stigmergiaa suurimmassa osassa sen toimintapohjaisia järjestelmiä. Ei ole järkevää eikä toivottavaa, että yksilön ajatukset ja toiminta alistetaan ryhmän yhteisymmärryksen alle
asioissa, jotka eivät vaikuta ryhmään ja on suoraan puhuen mahdotonta toteuttaa monimuotoisia tehtäviä, jos jokainen päätös pitää esittää hyväksyttäväksi; tämä on suurin hierarkkisen mallin heikkous. Monien internet projektien ennenkuulumaton menestys on stigmergian, ei yhteistyön,
ansiota ja se on stigmergia, joka auttaa rakentamaan nopeasti, tehokkaasti ja tuottamaan tuloksia paljon paremmin kuin mitä kukaan meistä voi alussa ennalta nähdä.
Kohteesta
https://georgiebc.wordpress.com/2012/12/24/stigmergy-2/
Jo samana kesänä skeittarijäbät haluaa päästä skeittiparkkiin puiston läpi nopeiten. Ensimmäinen kaveri kävelee nopeinta ja helpointa reittiä suunnitellun polun vierestä. Seuraavana päivänä koiranulkoiluttaja Keijo kävelee samaa reittiä puiston läpi. Polku alkaa muodostumaan kuin itsestään ilman johtoryhmää, kaupungin hallituksen päätöstä, byrokratiaa tai minkäänlaista organisoitumista. Introducing Stigmergy!!!
Stigmergia luonnossa
Muurahaiset itseorganisoituvat ilman suoraa kommunikaatiota luonnossa. Oletko koskaan puottanut palan ruokaa metsäpohjaan ja katsonut mitä tapahtuu? Muutaman tunnin päästä muurahaisia kuhisee ruokapalan ympärillä, josta kapea polku uurahaisia johtaa niiden pesään. Miksi kaikki murkut seuraavat vain yhtä polkua?? Miten he löytävät ruan ja saavat kaikki kulkemaan samaa reittiä pesältä rualle?
He käyttävät Stigmergiaa! Muurahaisen löytäessä ruokaa se käppäilee takaisin pesäänsä jättäen jälkeensä kemiallisen viestiaineen fermonin, joka haihtuu ajan myötä. Muiden murkkujen törmätessä tähän tuoksuun he käyvät kattomassa mikä on homman nimi. Mikäli he löytävät ruokaa he käppilevät takaisin pesään erittäen fermoneja, jolloin tuoksu vaan vahvistuu. Mitä enemmän ruokaa, sitä enemmän muurahaisia mikä johtaa taas vahvempaan tuoksuun.
Muurahaiset eivät pelkästään käytä sanatonta kommunikaatiota löytääkseen ruokaa, vaan fermonin avulla nopein reitti ruan luokse pesästä organisoituu itsestään. Jos löytyy useampia reittejä, niin lyhimmästä tulee dominoiva, koska se johtaa useampaan matkaan per muurahainen samassa ajassa ja siksi tämän reitin hajujälki on vahvempi ja vetää puoleensa enemmän muurahaisia.
 |
| Kuva: Life in a wireframe. http://lifeinwireframe.blogspot.fi/2010/08/ant-algoithms.html |
Afrikkalaiset termiitit voivat rakentaa uskomattomia pesiä, joissa on paljon tunneleita ja kammioita. Näillä monimutkaisilla, termiittien kontroloimilla rakenteilla säädetään olosuhteita kuten lämpötilaa, kosteutta ja hapen määrää termiittipesän sisällä, mikä nopeuttaa termiittien rakastamaa sienten kasvua.
Rakentamista ohjaa stigmergia. Erityisesti kaarien ja pylväiden rakentamisessa hyödynnetään fermonien haihtumista. Termiitit erittävät fermooneja mutapalloihin joilla pesä rakennetaan. Uusia palloja laitetaan paikkaan jossa feromonin tuoksu on vahvin. Rakentamisen edetessä ja pilarien kasvaessa korkeutta fermoonit haihtuvat alatasoilta. Kun kaksi pylvästä on rakennettu lähelle toisiaan on fermonipitoisuus niin korkea pylväiden yläosassa mikä väistämättä johtaa pylväiden yhteenliittymiseen eli kaareen.
Stigmergia yhteiskunnassamme
Wikipedia ja Open Source softat kuten Linux ovat todennäköisesti netin pahaita esimerkkejä Stigmergiasta. Ihmiset jättävät jälkiä joita kuka tahansa voi seurata, juuri kuten muurahaiset. Muistan nuorena poikana selanneeni tietosanakirjaa ja huomasin jo silloin, että info oli osittain vanhentunutta jo vuoden vanhassa kirjassa.Copiosis Finland on ollut yhteydessä videossa puhuvan Mark Elliotin tiimiin Australiaan. Kaveri on kirjoittanut väitöskirjan Stigmergiasta ja suunnitellut Melbournen kaupungin kehittämistä wikin avulla.
Raportin aiheesta voi lukea TÄÄLTÄ.. Olisi mahtavaa tehdä samanlainen kokeilu johonkin Suomen kaupunkiin. Ottakaa yhteys Copiosis Finlandiin jos kyseinen projekti kiinnostaisi.
"The World-Wide Web is the first stigmeric communication medium for humans.Google and weblogs are fundamentally driven by stigmeric communication and their behaviour follows similar natural systems like Ant Trails that are accomplished using stigmergy. The web is new. In the context of written human history is barely a blink of an eye. Yet as new as the web is, it is already showing it's ability to support complex human interactions that mimic natural systems use of stigmergy. And were just getting started" ...kirjoitti Elliot vuonna 2003 julkaistussa blogitekstissään. Toi blogiteksti on kyllä tosi inspiroiva.
Jotta ymmärtäisit miten globaali yhteiskuntajärjestelmä voi toimia ilman minkäänlaista hallintoa tai hierarkiaa sinun tulee ymmärtää Stigmergia. Alla lainaus Copiosis an Introduction 2nd edition kirjasta.
"Copiosis depends on enormous collaboration on a global scale in the absence of leadership like that found in state, local and national governments or even international agencies such as the United Nations. It allows everyone to have a voice in their own lives, free of dictates from outside authorities - including majorities collections of individuals such as in direct democracy, when majority opinion equals policy.
Copiosis is the mechanism by which humanity’s socioeconomic future can rest, stigmergy is the social system humanity can use to make this new socioeconomic future real for everyone."
Englanninkielinen sana coercion kuvastaa pakkoa tai pakkovaltaa. Paul Hugesin artikkeli: Innovating our way to a peaceful and liberating anarchy kertoo miten maapallon asukkaat voivat luoda vapaan sodattoman yhteiskunnan ilman mikäänlaista pakkoa, hierarkiaa. lakeja, armejaa, polisia tai edes vankiloita. "Stigmergic Society without Orderers". Artikkelin lukemiseen menee noin 7minuutia.
Copiosis Finland kiittää kovasti Timo Nikkilää vapaus-akatemiasta, joka käänsi alla olevan textin Suomen kielelle.
STIGMERGIA
Stigmergy by Heather Marsh, käännös Timo Nikkilä
Stigmergia on epäsuora toimintamalli yhteistyöstä toimijoiden
ja tekojen välillä. Sen periaate on se, että kun ympäristöön jää
jälki teosta, niin tämä stimuloi seuraavan teon ilmentymistä,
saman tai eri toimijan toimesta. Näin toisiaan seuraavat teot
tulevat vahvistumaan ja rakentumaan toistensa avulla, johtaen
spontaaniin johdonmukaiseen ja selvästi järjestelmällisen
toiminnan ilmentymiseen.
Stigmergia on itse-organisoitumisen muoto. Se tuottaa
kompleksisia, näennäisen älykkäitä rakenteita, ilman tarvetta
minkäänlaiseen suunnitteluun, valvontaan tai edes suoraan
viestintään eri toimijoiden välillä. (Wikipedia)
 |
| Stigmergy in action - a school of fish is a spontaneous and leaderless adaptation of routing around predators. Each fish is acting in their own best interest and yet they spontaneously collaborate – creating a collectively intelligent order without orderers, an evolutionary adaptation that serves them well! Kuva ja texti: Paul Huges 2013 |
Henkilöön perustuva järjestelmä ei voi koskaan mahdollistaa joukkoyhteistyötä globaalilla tasolla ilman sellaista edustustoa kuin mitä on nähty järjestöissä kuten Yhdistyneet kansakunnat. Jos aiomme siirtyä maailmassa pois edustustoista ja sallia kaikkien äänien tulla kuulluksi, tulee meidän löytää yhteistyön muotoja, jotka toimivat idea- ja toimintapohjaisissa järjestelmissä. Saman keskiset käyttäjäryhmät epistemologisissa ja tietämyksessä yhdistyvissä yhteisöissä voivat toimia ideapohjaisena systeeminä, mutta toimintaa varten, stigmergia voi olla paras vaihtoehto.
Tällä hetkellä tyypillinen reaktio tilanteeseen, joka edellyttää toimintaa, on luoda toimija kuten komitea, toimikunta, organisaatio,yritys, kansalaisjärjestö, virasto jne. Aivan liian usein käy niin, että toimintaa ei ole lainkaan, kun huomio on sen sijaan aina organisaatiossa ja siihen liittyvissä henkilöissä.
Suurin osa järjestelmistä toimii nyt kilpailuun perustuvissa organisaatioissa. Kilpailu luo päällekkäisyyttä, on hidas ja tuhlaa resursseja idean suojaamiseen, mainontaan ja muuhun. Kilpailu
edellyttää myös salamyhkäisyyttä, mikä estää kehitystä ja arviointia ja hukkaa mahdollisuuksia ja ideoita. Lisäksi patentit ja tekijänoikeudet rajoittavat nopeutta ja joukkojen mahdollistamaa
ideoiden esille tuontia. Yhteistyötä ei tapahdu ihmisten välillä, joilla on eniten asiantuntemusta, ellei heitä palkata samaan projektiin.
Perinteisesti vaihtoehto kilpailulle on ollut yhteistyö. Se on kaikkein tehokkainta 2-8 henkilön ryhmissä. Suuremmille ryhmille, yli 25:n, yhteistyö on tuskallisen hidasta, henkilöiden hallinnan
harjoittamista mikä nopeasti luo loppumattomia keskusteluja ja myötäkarvaan silittämistä, on erittäin herkkää toimijoiden provosoinnille, ja suuren mittakaavan ryhmissä harvoin tuottaa
mitään arvokasta. Perinteisesti yhteistyö toimii demokraattisen periaatteen mukaisesti eli kaikki äänet ovat tasa-arvoisia, joten se ei mahdollista johtajille tai osallisille, joilla on erityistä asiantuntemusta, energiaa tai ymmärrystä, suurempaa vaikutusvaltaa kuin sivummalla oleville. Yhteistyö tuhlaa suuren osan ajasta ja voimavaroista sekä keskusteluihin että keskusteluun keskusteluista. Toimintapohjaisissa järjestelmissä tarvitaan harvoin tällaista keskustelua, sillä niiden mielipiteellä, jotka eivät tee työtä, on luultavasti vähemmän arvoa, ellei se ole erikseen pyydetty neuvo luotetulta ja asioista perillä olevalta taholta.
Yhteistyöhön ja konsensukseen perustuvat järjestelmät ovat usein extroverttien persoonallisuuksien hallitsemia, jotka tekevätpäätöksiä valvoakseen muiden työtä ja ovat syystä niiden paheksumia, jotka tekevät varsinaisen työn. Suuri osa työntekijöistä ei nauti hierarkkisista järjestelmistä, jota alla olevassa kaaviossa on kuvattu, koska he menettävät itsenäisyyden, määräysvallan ja luovan kontrollin omaan työhönsä; tunne ei ole erilainen alatasolla, oli päätöksentekojärjestelmän rakenne horisontaalinen tai hierarkkinen. Yhteistyöhön perustuvat järjestelmät käyttävät
toistuvasti konsensusta tai äänestämistä tehtäessä päätöksiä, jotka koskevat koko ryhmää; nämä menetelmät eivät yleensä tuota parasta tulosta, sillä useat ihmiset eivät ehkä ymmärrä sitä työtä mitä he eivät itse ole olleet tekemässä ja voivat vaatia asioita, joita eivät koskaan itse olisi valmiita tekemään. Konsensukseen perustuvat järjestelmät ovat myös taipuvaisia "mehiläismäiseen" kunnian
anastukseen yksilöllisistä ideoista ja työnteosta, mikä aiheuttaa lisääntyvää paheksuntaa.
Hierarkkinen järjestelmä
Konsensukseen perustuva hierarkia
Alla olevan Stigmergian kaavion mukaisesti kaikilla työntekijöillä on täydellinen itsenäisyys luoda kuten haluavat; käyttäjäryhmällä on vain valta hyväksyä tai hylätä työ. Kosk työn tekemiselle ei ole virallisesti määrättyä henkilöä, ovat tekijät vapaita luomaan vaihtoehtoja muille käyttäjäryhmille, joskus vain pienen ryhmän toimesta ja joskus tekijä on yksin oman visionsa kanssa. Kaikissa tapauksissa, tekijä on edelleen vapaa luomaan, kuten haluaa. Historia ei ole osoittanut yhtään radikaalisti innovatiivista ideaa, joka olisi saavuttanut heti valtavirran hyväksynnän ja historia osoittaa myös, että radikaalisti uudet ideat ovat usein tulosta yhden ihmisen visiosta; jättämällä työn valvonnan ryhmähyväksynnälle, vain rampautamme innovaation.
Stigmergia
Kilpailuympäristössä uutta ideaa vahditaan mustasukkaisesti, se suojataan lailla ja kätketään salailulla. Idean kannattajien etsintään käytetään paljon vaivannäköä samalla varmistaen, että idea pysyy suojassa lain suomin suojauksin kuten salassapitosopimuksin. Idea pysyy erottamattomasti sidottuna sen luojaan kunnes se on laillisesti siirretty toiselle omistajalle ja kaikki avustajien työ omistajalle, ei idean. Avustajat palkitaan sitten omistajan toimesta, joka puolestaan rajoittaa tulevaa kehitystä ja hukkaa lisää voimavaroja lakisopimuksiin, oikeusjuttuihin jne. Avustajilla ei ole kiinnostusta siihen onnistuuko projekti vai ei, eikä motivaatiota antaa omaa panostaa enempää kuin mitä heitä siitä palkitaan.
Jos ideaa sen sijaan kehitetään yhteisesti, pitää alkuperäisen ideoitsijan tehdä ensiksi myyntipuhe, jolla hän yrittää suostutella ryhmän omaksumaan idean. Ryhmän tulee olla yksimielinen ideasta itsestään ja jokaisella sen kehitystasolla. Pääosa energiasta ja voimavaroista kulutetaan viestintään, suostutteluun ja henkilöiden hallintaan, ja työympäristö on väitteiden ja valtataisteluiden
täyttämä. Koska projekti on ryhmän ajama, vaikkakin yhteisesti, niin ryhmä on silti kilpailullinen suhteessa toisiin samanlaisiin ulkopuolisiin ryhmiin ja edelleen hukkaan resursseja ja energiaa salailuun, kilpailuhenkiseen evankelioimiseen jne. Sekä kilpailulliset että yhteisesti tehdyt projektit kuolevat, jos projektia ajava ryhmä lähtee ja molemmat houkuttelevat tai torjuvat jäljelle jääneen
ryhmän avustajia heidän persoonallisuutensa pohjalta. Molemmat ovat hierarkkisia järjestelmiä, joissa yksilöiden täytyy pyytää lupaa osallistuakseen. Molemmat keskittyvät henkilöiden auktoriteettiasemaan, kun päätös hyväksytään, sen sijaan, että keskityttäisiin itse ideaan tai toimintaan.
Stigmergia ei ole kilpailuun tai perinteiseen yhteistyöhön perustuva.
Stigmergiassa alkuperäinen idea on vapaasti hyödynnettävissä ja projektia ohjataan ideasta käsin, ei persoonallisuuksista tai ryhmäpersoonallisuudesta käsin. Kukaan yksilöistä ei tarvitse lupaa
(kilpailu) tai yhteisymmärrystä (yhteistyö) ehdottaakseen ideaa tai aloittaakseen projektin. Ei ole tarvetta keskustella tai äänestää ideasta, sillä jos idea on jännittävä tai tarpeellinen, niin se vetää
kiinnostuksen puoleensa. Kiinnostus tulee ihmisiltä, jotka ovat aktiivisesti mukana järjestelmässä ja ovat halukkaita antamaan panoksensa projektin viemiseksi eteenpäin. Ei ole enää tyhjiä äänestyksiä ihmisiltä, joilla ei ole kiinnostusta tai eivät ole osallisia. Koska projektia tuetaan tai se hylätään siihen annetun panoksen mukaan on sellaisilla ihmisillä, joilla on enemmän sitoutumista ideaan, enemmän painoarvoa. Stigmergiassa yksilöt ovat myös vastuussa omasta työstään, he eivät tarvitse ryhmäpäätöksiä, jotka kertoisivat heille miten tehdä työtä tai missä
olla mukana.
Alkuperäisen idean omaava henkilö voi tai voi olla viemättä tehtävää eteenpäin. Idean evankelointi on vapaaehtoista ideasta kiinnostuneelle ryhmälle; he voivat tai voivat olla panemasta sitä
täytäntöön. On tarpeetonta etsiä startup-rahoitusta tai kannattajia; jos idea on hyvä, se saa osaksensa tarvittavan tuen. (Käytännössä tämä ei ole vielä totta, sillä harvoilla ihmisillä on vapaata aikaa
vapaaehtoisprojekteihin, koska monet ovat sidottuja pakolliseen työhön nykyisen finanssijärjestelmän alaisena. Lisäksi elämme vielä persoonallisuuspohjaisessa järjestelmässä, jossa vain vahvoja
persoonallisuuksia kuullaan.) Salailu ja kilpailu eivät ole välttämättömiä, koska kun alkuperäinen idea on luovutettu, se ja kaikki uusi kehitys kuuluu jokaiselle joka valitsee sen työkseen. Kuka
tahansa voi jättää työnsä hyväksyttäväksi, idea ei voi kuolla tai tulla laitetuksi syrjään yksilöiden toimesta; tehty työ hyväksytään tai hylätään, ei tämän työn tekijää. Kaikki ideat hyväksytään tai hylätään järjestelmän tarpeiden pohjalta.
Järjestelmän vastuu ja oikeudet ovat koko käyttäjäryhmällä, ei vain sen luojilla. Ihmisillä ei ole tarvetta jättää järjestelmää persoonallisuuskonfliktien takia, koska viestinnälle ei ole tarvetta
tehtävän suorittamisen ulkopuolelle ja tarjolla on yleensä paljon tehtäviä, joissa on täydellinen itsenäisyys. Koska kukaan ei omistajärjestelmää, ei ole tarvetta aloittaa kilpailevaa ryhmää omistusoikeuden siirtämiseksi eri ryhmälle.
Stigmergia tarjoaa vähän liikkuma-alaa toimijoiden provokaatioille, koska vain järjestelmän tarpeet otetaan huomioon. On paljon helpompaa nähdä jokainen joka toimii järjestelmän
toimivuutta vastaan ja estää heidät, kuin ne, jotka estävät edistymisen loputtomilla keskusteluilla ja persoonallisuuskonfliktien luomisella. Koska kaikki omistavat järjestelmän, ei ole myöskään yhtä
johtajaa päämäärään.
Solmut
Kun työ edistyy ja ydintiimi ja jäsenet kasvavat, niin entistä kiinnostavampia ja omistautuneempia henkilöitä ilmestyy, jotka alkavat ohjata suuntaa. Specialiteetit muodostuvat ydintiimin
kiinnostusten ympärille, koska ydintiimi tekee suurimman osan työstä ja työstä, jota muu käyttäjäryhmä arvostaa. Tietyn kompleksisuuden tason saavuttaneet järjestelmät alkavat kaivata
yhtenäisyyttä, kun ryhmän energia ja huomio siirtyvät laajasta kapeaan niiden seuratessa ydintiimin kiinnostuksen kohteita ja käytettävissä olevia voimavaroja; osia alkuperäisestä järjestelmästä
voi jäädä tekemättä.
Kun mukaan tulee lisää jäseniä, niin yhä useampi kokee turhautumista rajallisen hyödyllisyyden tai itsenäisyyden johdosta. Osa näistä jäsenistä on kiinnostunut tekemättä jätetystä työstä ja he
luovat uuden solmun samanhenkisistä jäsenistä ja uusista jäsenistä ja huolehtivat tekemättömästä työstä. Vaihtoehtoisesti tavalliset järjestelmän käyttäjät ja arvioijat, joilla ei ole halua tai taitoa
ollakseen entistä aktiivisempi osa alkuperäistä järjestelmää, näkeväterilaisen tarpeen syntymisen ja aloittavat uuden solmun. Tosin kuin perinteinen jatkuvien yrityskauppojen ja laajentumisen yritysmalli, stigmergia rohkaisee pirstaloitumista erilaisiin solmuihin. Koska jokainen yksilö on vastuussa vain heidän omasta työstään, eikä kukaan voi johtaa työntekijäryhmää, laajentuminen tarkoittaa lisää työtä yksilölle, itseään rajoittavaa näköalaa. Kun järjestelmä kasvaa,
ylimääräinen työ vaatii joko ylimääräisiä resursseja tai pirstaloimista; koska pienemmissä ryhmissä viestintä on helpompaa ja niissä on enemmän itsenäisyyttä, pirstaloituminen on todennäköisempi tulos kasvusta.
Järjestelmän solmujen välinen viestintä tapahtuu kun sille on tarvetta. Läpinäkyvyys sallii informaation liikkumisen vapaasti eri solmujen välillä, eikä muodollinen suhde- tai
viestintämenetelmä ole tarpeen eikä toivottava. Informaation jakaminen pohjautuu itse informaatioon, ei henkilökohtaisiin suhteisiin. Jos data on relevanttia usealla solmulle, niin setoimitetaan heti niille kaikille, muodolliset tapaamiset toimihenkilöiden kesken eivät ole tarpeellisia.
Mikä tahansa solmu voi hävitä vaikuttamatta verkostoon ja tarpeellinen, tämän solmun jäljelle jäänyt toiminallisuus, voidaan ottaa käyttöön muiden toimesta. Solmut, jotka huomaavat tekevänsä samoja tehtäviä, todennäköisesti liittyvät mukaan, tai ne poistetaan käytöstä käytön puutteen vuoksi. Uusia solmuja luodaan ainoastaan täyttämään uutta tarvetta tai tuottamaan suurempaa toiminnallisuutta; on tehotonta tehdä sama asia kahteen kertaan ja sitä tehdään vain jos toinen ryhmä löytää vaihtoehtoisen tavan, jota aiempiryhmä ei ole halukas omaksumaan. Siinä tapauksessa paras järjestelmä saa suuremman tuen käyttäjäryhmältä ja toinen ryhmä kuolee tai jää jäljelle arvokkaana vaihtoehtona. Jokainen käyttäjä voi antaa panoksensa sille solmulle, joka parhaiten sopii yhteen heidän kiinnostuksiensa kanssa ja kykyihinsä tai sitten antaa panoksensa useammalle solmulle.
Tulevaisuus
Uuden hallinto- tai yhteistyöjärjestelmän, joka ei noudata kilpailuun perustuvaa hierarkkista mallia, täytyy käyttää stigmergiaa suurimmassa osassa sen toimintapohjaisia järjestelmiä. Ei ole järkevää eikä toivottavaa, että yksilön ajatukset ja toiminta alistetaan ryhmän yhteisymmärryksen alle
asioissa, jotka eivät vaikuta ryhmään ja on suoraan puhuen mahdotonta toteuttaa monimuotoisia tehtäviä, jos jokainen päätös pitää esittää hyväksyttäväksi; tämä on suurin hierarkkisen mallin heikkous. Monien internet projektien ennenkuulumaton menestys on stigmergian, ei yhteistyön,
ansiota ja se on stigmergia, joka auttaa rakentamaan nopeasti, tehokkaasti ja tuottamaan tuloksia paljon paremmin kuin mitä kukaan meistä voi alussa ennalta nähdä.
Kohteesta
https://georgiebc.wordpress.com/2012/12/24/stigmergy-2/
4.1.2017
Vaihdon väline ja talous
Talouden toiminnan ymmärtäminen on perin tärkeää, jos haluaa ymmärtää miten globaali yhteiskuntamallimme toimii. Eli koska “perimällämme” ekonomisella pelillä on perin erikoiset ja moraalittomat säännöt ja niiden tulkinta on aina henkilökohtaista, melko usein käy niin että käytännössä kampittaa itseään. Kenties mielessä ei välähdäkään, että kenties parhaat lopputulokset tulevatkin kilpailun sijaan yhteistyön kautta.
Eikö ennemmin kannattaisi tehdä yhdessä säännöstö, joka kannustaisi yksilöä luomaan uutta, nykyteknologiaa ja tietotaitoa hyödyntäen, eli ja toisin sanottuna luomaan yltäkylläisyyttä? Jos näin karussa pohjolan perukassa voidaan tuijottaa kymmenien tuumien TV-vastaanotinta ja samalla hörppiä Brasiliasta asti tuotua kahvia, onhan se aika vaikeaa kuvitella minkälaista oli jokapäiväinen elämä jotain 100v sitten ja siitä takaperin.
Ja ihmislajihan on käyttänyt vaihdon välinettä perin lyhyen ajan koko historian aikana, ihan hyvin on pärjätty ilmankin. Toki monimuotoistuminen on lisääntynyt huimasti, enää ei tarvitse välttämättä metsästää ja keräillä eväitänsä itse. Miksi sitten itse rahan pitäisi olla vain ykkösiä ja nollia, ilman sen kummempaa informaatio-sisältöä?
Copiosis-ajattelu on siitä kiehtovaa, että nettohyöty-palkkion ansiosta “vaihdon välineeseen” on sisäänrakennettuna hyvyys. Ihmisten nettohyötytilille ei rapsahda moraalittomista teoista palkkiota eikä myöskään teoista, jossa nettohyöty ei ole positiivinen. Toisin on kapitalismissa. Hyvyyttä ei mitata ja rahaa voi käyttää sekä hyvään että pahaan.
Nettohyötypalkkion tilin virtuaali summasi edustaa siis yhteiskunnan kiitollisuutta sinun hyvistä teoista muille ja planeetalle. Nettohyötypalkkio systeemi kanavoi ihmisten ahneuden/halut nettohyötyä-tuottaviin ympäristöystävälliseen toimintaan. Innovaatiossa jokainen on vastuussa omista teoista, koska yrityksiä tai yhdistyksiä ei ole olemassa. Nettohyödyn maksimointi ja stigmergia ohjaa yhteiskuntaa ilman minkäänlaista hallinnointia tai johtoa, juuri kuten luonnossakin.
 |
| Copiosis järjestelmässä kahvin viljelijä saa sitä isomman palkkion mitä laadukkaampaa ja ympäristöystävällisempää hänen tuottamansa kahvinsa on. Lapsityövoimalla ympäristöä saastutten tuotettu kahvi ei varmasti ole nettohyötypositiivinen, joten semmoista ei kukaan tuota. Varsinaista vaihtoa ei Copiosis yhteiskuntamallissa tapahdu ihmisten välillä. Kuluttajan lunastaessa luxus esineen/palvelun tuottajalta maksuorganisaatio vähentää tuotteen arvon hänen virtuaaliselta NBR tililtänsä ja se katoaa taivaan tuuliin. |
Eli useampi kärpänen yhdellä iskulla, turhia vapautta rajoittavia lakeja on enää turhaa laatia. Oikeasti rationaalinen, itseohjautuva demokratia sisäänrakennettuna? Kyllä kiitos. Mainiona esimerkkinä vaihtoehtoisen rahajärjestelmän pohjana oleva lohkoketju, eli vaikkapa tämä “vapaa” kryptovaluutta Bitcoin. Kun arvo määrittyy osiltaan laajennaisuuden mukaan, vaihtokurssikin on pitkässä juoksussa eksponentiaalisesti kasvava.
Eronahan tuossa on se, että ei tarvita välikäsiä (pankkiireita) ja vaihdot tallentuvat hajautetusti tietokoneisiin ympäri maapalloa. Tämä siis on pientä edistystä, alkuperäinen idea oli että jokainen voisi luoda (louhia) rahansa itse, mutta sittemmin luontiprosessointi on enimmäkseen harvojen piirilouhimoiden varassa. Euromääräinen arvohan on vuodesta 2008 noussut käytännössä nollasta kirjoitushetken (4.1.17) 995€.
Allekirjoittanut itse on toiminut talouden oma-ehtoisena tutkijana ja toteuttajana; muutamaa aikapankkia on perustettu, harrastettuna kryptovaluutoita alkuajoista lähtien, rahatonta elämää vietetty, ruohonjuuripolitiikkaa harrastettu, marsseja, luentoja, tapahtumia ja kokoontumisia järjestetty, eli jonkin verran on kokemusta yhteiskunnallisestakin toiminnasta.
Näin ollen moni kirjaoppinut “taloustieteilijä” voi toistella mantrojaan, mutta todellista asiantuntemusta ei voi syntyä jos ei välillä tahraa käsiään multaan. Koska aika on rajallista tässä elämässämme, on hyvä panostaa sitä johonkin, jolla tuntee olevan hieman isompaa merkitystä. Copiosis vaikuttaa vain olevan tähän hetkeen se oikea avain lukkoon, jonka avulla kenties vielä palaamme aikaan, jolloin velka-käsitettä ei vielä ollut keksitykään.
-Mikko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)